06.09.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Puhtausalan vuoden teko on tehnyt merkittävällä tavalla puhtausalasta entistäkin paremman kuluneen vuoden aikana. Teko on vaikuttanut positiivisesti organisaation työhyvinvointiin, asiakastyytyväisyyteen, toimintaprosesseihin tai vaikkapa tuotelanseeraus, jonka ansiosta työ helpottuu tai nopeutuu. Ehdokkaana voi olla yritys, yhteisö, organisaatio tai yksittäinen henkilö, jokaLue lisää
23.08.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistöala Suomen kansantaloudessa 2022 on raportti kiinteistöalan yritystoiminnasta, markkinoista ja kehityslinjoista. Raportti tarjoaa ajantasaista ja kattavaa tietoa kiinteistöalan kansantaloudellisesta asemasta, kiinteistöpalvelujen markkinoista, työllisyyden ja ammatillisen koulutuksen rakenteesta, alan yritystoiminnasta sekä yritysten taloudellisesta asemasta. Raportti toimii elinkeinopoliittisena pohjapaperina ja tietopakettina, kunLue lisää
Tutustu työelämään ja tienaa 2020
15.06.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Nuorten työhyvinvointi palvelualoilla on heikentynyt vuoden aikana, kertoo Työterveyslaitoksen Työhyvinvointi ja osaaminen palvelualoilla -kyselytutkimus. Vastaajat työskentelivät kaupan alalla, majoitus- ja ravintola-alalla, kiinteistöpalvelualalla, vartiointialalla ja muilla palvelualoilla. Yhä useampi alle 35-vuotias työntekijä kokee työkykynsä huonoksi ja työmääränsä lisääntyneen. Jo 40 prosenttiaLue lisää
24.05.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistöalan talouskatsaus, kevät 2022 Kiinteistöalan talouskatsaus, kevät 2022, julkistettiin 29.4.2022. Yleisesti ottaen kiinteistömarkkinoiden kehitys jatkui vahvana kaikilla osa-alueilla vuonna 2021. Vuoden 2022 alussa alkanut Ukrainan sota heitti kuitenkin uusia varjoja niin yleiseen talouskehitykseen kuin kiinteistöalallekin. Sodan vaikutukset talouteen, kiinteistösijoittamiseen jaLue lisää
13.05.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Tampere Tampereella järjestetään kaksi Rekrytori Ukraina -rekrytapahtumaa tiistaina 17.5. klo 12-16 ja tiistaina 7.6. klo 12-16. Nimestään huolimatta tapahtumat ovat avoimia kaikille työnhakijoille. Tapahtumien työkieli on englanti ja tarjolla on kielitukea ainakin ukrainaksi ja venäjäksi. Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan TE-palvelutLue lisää
01.03.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Elinkeinoelämän keskusliitto EK päivittää sivuilleen viimeisimmät tiedot Venäjälle asetetuista pakotteista sekä yrityksille hyödyllisistä aineistoista ja tietolähteistä. EK järjestää myös ajankohtaisia infoja, joihin voi ilmoittautua sivun kautta. Webinaarit tallennetaan ja ne löytyvät myöhemmin samalta sivulta. EK:n Venäjä-pakotteiden hyötytietoa yrityksille -sivu. KiinteistötyönantajatLue lisää
27.01.2022 Kiinteistötyönantajat ry
”Teollisuus jatkaa hyvää virettään ja kasvun kannalta suurin ongelmana on edelleen materiaalien saatavuus.  Toisaalta palveluissa etenkin rajoituksista kärsineillä aloilla on tullut entisestään lunta tupaan. Rakentamisessa asuntojen ennätystuotanto on kääntymässä alaspäin. Suhdanne on kokonaisuutena kypsymässä, vaikka alojen tilanteet vaihtelevatkin varsin paljon”,Lue lisää
27.01.2022 Kiinteistötyönantajat ry
Rajoitusten tiukentaminen näkyy työnantajayritysten kasvaneena ahdinkona, tiivistää EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kyselyn tuloksia: ”Nyt on käytettävä kaikki keinot, joilla taloutta pystytään avaamaan heti koronatilanteen helpottaessa. Yksi ilmiselvä keino on koronapassin nopea palautus käyttöön sekä sen uudistaminen rokotepassin suuntaan. Tulokset myös kertovat, etteiLue lisää