Osaavan työvoiman saatavuus uhkaa Suomen talouden orastavaa kasvua. Hallituksen on löydettävä budjettiriihessä ratkaisuja yrityksiä vaivaavaan työvoimapulaan ja nykyisten kannustinloukkujen purkamiseen. Riittävä työvoima on turvattava erityisesti työvoimavaltaisilla ja hyvin työllistävillä aloilla.
Yli satatuhatta henkilöä työllistävällä kiinteistöpalvelualalla työvoimatarve on jatkuva. Ammattitaitoisen ja riittävän työvoiman saatavuus on kuitenkin jarruttanut alan kasvua jo pitkään. Taustalla on työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma, jolloin olemassa olevasta työvoimareservistä ei löydy tekijöitä jokaista avoinna olevaa työpaikkaa kohden. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaankin yhä enemmän kotimaisen työvoiman rinnalle. Työluvan hakuprosessia on virtaviivaistettava ja ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnasta tulee luopua rekrytoinnin helpottamiseksi.
– On väärin ajatella, että työpaikat olisivat nollasummapeliä, jossa on olemassa tietty vakiomäärä avoimia tehtäviä. Mitä enemmän on yritysten tarpeisiin vastaavaa osaavaa työvoimaa, sitä enemmän syntyy myös työpaikkoja, toteaa Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan ei ole viitteitä siitä, että Suomessa olisi syntymässä aloja, joilla työskentelisi pelkästään maahanmuuttajia.
Myös hallituksen koulutuslinjausten on vastattava työmarkkinoiden muutokseen. Edes noususuhdanne ei synnytä korvaavia työpaikkoja aloille, joilta niitä on viime vuosina hävinnyt. Nyt esitetyt satsaukset muuntokoulutukseen ovat tarpeellisia, jotta kouluttautuminen uuteen ammattiin tehdään mahdollisimman helpoksi.