Reilu vuosi sitten kiinteistöpalveluyritys Alltime Oy:ssä havahduttiin siihen, että suuri osa huoltomiesten työajasta kuluu maahan heitettyjen roskien keräämiseen. Yrityksessä alettiin pohtia, mitä asialle voisi tehdä. Uusia ratkaisuja haluttiin lähteä hakemaan myös talon ulkopuolelta.
Niinpä Alltime lähtikin kehittämään uutta bisnestä kutsumalla opiskelijat mukaan ideoimaan ratkaisuja roskaamisen vähentämiseen. Innovaatioiden löytämiseksi yritys järjesti hackathon-ideointipajan Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Tapahtuma pistettiin pystyyn nopealla aikataululla yhteistyössä eri tahojen kanssa. Viisi ryhmää mietti ratkaisuja päivän ajan ja kiinnostavia ratkaisuja löytyi useampia.
Yksi ideoista valittiin jatkokehitykseen ja sitä on viety eteenpäin Tekesin pk-yrityksille tarjoaman de minimis -tuen avulla. Tavoitteena oli kehittää nopeasti ensimmäinen toimiva ratkaisu, ns. minimum viable product, jota päästäisiin testaamaan käytännössä ja kehittämään eteenpäin saatujen kokemusten perusteella.
Nyt uudentyyppisen roskiksen prototyypit on jo tilattu, ja ensimmäiset testiroskikset nähdään Alltimen hoitamien kiinteistöjen lähiympäristössä vielä tämän vuoden puolella. Samalla kun roskaaminen toivottavasti vähenee, yritys vahvistaa omaa brändiään toimivilla ja itsensänäköisillä roskiksilla.
Pk-yritysten www.ilmastobisnes.fi -sivusto avattu
Alltimen case-esimerkki on osa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n ja Clonet Oy:n vuonna 2017 toteuttamaa hanketta, jossa selvitettiin pk-yritysten ilmastobisneksen edellytyksiä ja nykytilaa. Lisäksi haluttiin tarjota työkaluja ja vinkkejä, jotka kannustavat uusia pk-yrityksiä ottamaan ensiaskeleita ilmastobisneksen suuntaan. Kaikkea ei aina tarvitse keksiä itse vaan muissa yrityksissä hyviksi havaittuja toimintamalleja voi muokata itselle sopiviksi.
Ilmastobisnes.fi-sivusto kannustaa pk-yrityksiä lähtemään liikkeelle hahmottamalla oman toiminnan hiilidioksidipäästöjen lähteitä ja suuruutta. Sivusto tarjoaa myös käytännön neuvoja päästöjen vähentämiseen ja checklistoja siitä, mistä voi saada apua ilmastobisneksen kehittämiseen ja miten ilmastotoimista viestiminen vahvistaa yrityksen brändiä.