Kesällä 2024 ala työllisti yli 6 000 kesätyöntekijää ja vähintään samanlaista määrää odotetaan myös tulevana kesänä.
Johtava asiantuntija Tiia Brax Kiinteistötyönantajat ry:stä korostaa, että tavoitteena on paitsi tarjota kesätyöpaikkoja, myös esitellä alan monipuolisia tehtäviä, edistää nuorten ammatillisia valmiuksia ja antaa mahdollisuus oppia arvokkaita työelämätaitoja.
Kiinteistöpalvelualalta kannattaa hakea kesätöitä monesta syystä
Monipuolinen ala tarjoaa laajan kirjon kesätyötehtäviä, kuten ulko- ja viheralueiden hoitoa, erilaisten asiakaskohteiden siivousta sekä aula- ja asiakaspalvelutehtäviä. Kesätyöntekijät pääsevät työskentelemään ammattitaitoisten kollegojen kanssa erilaisissa ja usein monimuotoisissa työyhteisöissä.
Vastuullisuus ja kestävän kehityksen periaatteet ovat keskeisessä asemassa alan palveluja tarjoavissa yrityksissä, joten myös kesätöissä pääsee osallistumaan rakennetun ympäristön kestävään hoitoon ja ylläpitoon. Joustavat työaikamuodot tekevät alasta houkuttelevan vaihtoehdon myös sellaisille opiskelijoille, jotka suorittavat opintojaan kesän aikana.
Kiinteistötyönantajat ry kannustaa nuoria hakemaan kesätöitä alan järjestäytyneistä yrityksistä. Lisätietoja kiinteistöpalvelualasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista löytyy myös runsaasti Kiinteistötyönantajien Elämisen ammattilainen -kampanjan verkkosivuilta elamisenammattilainen.fi.