Kiinteistöpalveluala työllistää liikevaihtoonsa nähden paljon, ja välituotteiden osuus on vähäinen. Kiinteistöjen ylläpidon arvo vuonna 2015 oli VTT:n arvion mukaan noin 17 miljardia euroa. Kiinteistöpalvelualan osuus kansantaloudessa on noin 8 % bruttokansantuotteesta, 7,5 % työllisistä ja 5,5 % kiinteistöjen arvosta.
– Kiinteistöpalveluala on merkittävä työllistäjä ja se kasvaa ja kehittyy koko ajan, toteaa Kiinteistötyönantajien toimitusjohtaja Pia Gramén.
Toimialan tilastoitua kasvua on pitkällä aikavälillä kirittänyt ostopalveluiden lisääntyminen, kun yksityisellä sektorilla toimivat asiakkaat ovat keskittyneet selkeästi ydintoimintaansa. Sen sijaan tukipalveluiden ulkoistamisaste kunnissa on vielä suhteellisen pieni. Siivouspalveluista on ulkoistettu vain noin 25 prosenttia, kiinteistöhuollosta ja teknisistä palveluista noin 40 prosenttia.
Palkkakuluihin puolet liikevaihdosta
Kiinteistöpalvelualan työllisyys on viime vuodet kasvanut nopeasti ja selvästi keskimääräistä paremmin, vaikka heti finanssikriisin jälkeen tilanne oli vaikea. Myös alan palkkasumma on kohonnut nopeammin kuin muilla toimialoilla ja ansiokehitys on ollut keskimääräistä nopeampaa.
– Palkkojen nousun taustalla on toimialan vähimmäispalkkojen korotusohjelma, joka päättyy ensi keväänä. Ohjelman myötä kiinteistönhoitajien ja siivoojien palkkataso on tavoittanut muut palvelualat, Gramén toteaa.
Työvoimaintensiivisellä alalla palkkojen osuus liikevaihdosta onkin huomattavan suuri verrattuna yrityksiin yleensä. Suurimmilla kiinteistöpalveluyrityksillä palkat muodostavat yli puolet liikevaihdosta.
Suhdannenäkymät paranemassa
Kiinteistöpalvelualan suhdannenäkymät ovat paranemassa, ja kasvu on ollut nopeampaa kuin palveluissa keskimäärin. Silti alan suhdannetilanne on vielä heikko. Rakentamisen elpymisen odotetaan kuitenkin lisäävän myös kiinteistöpalveluiden kysyntää.
– Rakentamisen näkymät ovat kasvukeskuksissa hyvät myös pidemmälle tulevaisuuteen. Kaupungistuminen kasvattaa rakennuskantaa, ja samalla myös rakennusten teknistyminen tuo kysyntää erilaisille kiinteistöpalveluille, toteaa EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.
Kiinteistöpalvelualan liikevaihto on kasvanut nopeammin kuin palveluissa keskimäärin. Alan yritysten kannattavuuden vaihtelu on kuitenkin suurta. Nettotulosprosentti oli vuonna 2015 1,6 prosenttia, kun se oli yrityksillä keskimäärin 2,8 prosenttia.
Kiinteistöpalveluilla tarkoitetaan kiinteistön kunnon ja arvon säilyttäviä hoito- ja ylläpitopalveluita sekä tilojen käyttäjille suunnattuja toimitila- ja käyttäjäpalveluita. Hoito- ja ylläpitopalveluita ovat muun muassa siivous, kiinteistöhuolto, ulkoalueiden hoito, tekniset palvelut ja energianhallintapalvelut. Toimitila- ja käyttäjäpalveluita ovat esimerkiksi aula- ja turvapalvelut.