Toukokuun puolivälissä pidetty Taitaja2017-tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan yli 90 000 osallistujaa Helsingin Messukeskukseen. Tämä on jopa 10 000 kävijää enemmän kuin alun perin odotettiin.
Koko Messukeskus oli jaettu Kaupunki kaupungissa -teemalla Helsingin eri kaupunginosiin, joissa sadat nuoret eri puolilta Suomea mittelivät kolmen päivän aikana ammattitaidon SM-kisoissa. Kiinteistöpalvelualaa kisoissa edusti puhdistuspalvelu-laji (nro 306) Kallion kaupunginosassa.
Lajin finaalissa kisailivat Janina Lehtinen ja Nina Oxman Turun ammatti-instituutista, Annukka Paulasaari Koulutuskeskus Sedusta, Ansa Raulo Keskuspuiston ammattiopistosta, Noora Saviniemi Ammattiopisto Luovista ja Salla Silvennoinen Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Kilpailun päätuomarina toimi Päivi Vuorihuhta Omniasta.
Kilpailutehtävä jakautui kuuteen osaan, joissa kilpailijan ylläpito- ja perussiivoustaitoja, koneiden ja puhdistusaineiden tuotetietoutta sekä pintamateriaalien tuntemusta arvioitiin annetussa toimintaympäristössä. Ammattitaidon lisäksi Taitaja2017-kisoissa arvioitiin erityisesti yrittäjyyttä, kestävää kehitystä sekä työhyvinvointia ja työturvallisuutta osana ammatillista osaamista.
Aiempi kilpailukokemus oli kisassa menestymisen kannalta valttia, sillä sekä voittoon yltänyt Nina Oxman että toiseksi sijoittunut Janina Lehtinen ovat lajin kisakonkareita aiemmilta vuosilta. Lehtinen palkittiin myös parhaiten työturvallisuuden huomioineena Taitaja2017-kisaajana LähiTapiolan järjestämässä Turvalliset työtavat -arvioinnissa. Kolmannen sijan kisassa saavutti Noora Saviniemi. Yhtä lailla kaikki finaaliin yltäneet voivat onnitella itseään hienosta saavutuksesta ollen lajinsa parhaimmistoa.
Lajivastaavana toimineen Keskuspuiston ammattiopiston Mervi Rantasen mukaan kisan järjestäminen oli iso mutta palkitseva työ. Rantanen haluaakin kiittää lajisuunnitteluryhmän ohella kisan järjestelyissä eri tavoin mukana olleita yrityksiä.
– Tapahtuma toi nostetta alalle! Kisaamme saattoi seurata hyvin läheltä, ja kisapisteemme ympärille kerääntyi paljon uteliaita seuraajia. Kokonaisuutena olen oikein tyytyväinen, Rantanen kertoo.
Palkinnoksi kaikki puhdistuspalvelu-lajin finalistit saavat kesätyöpaikan alan yrityksessä.