Asuntorakentaminen on pari viime vuotta ollut hyvin vilkasta ja 2000-luvun ennätyksiä on rikottu kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Vuonna 2018 Suomessa aloitettiin lähes 46 000 asunnon rakentaminen. Asuntoaloitusten määrään on tänä vuonna jo odotettavissa laskua ja myös pääkaupunkiseudun toimitilarakentamiseen myönnetyt luvat ovat vähentyneet.
Vuokra-asumisen suosio jatkaa kasvua ja merkittävä osuus rakentamisesta keskittyykin vuokra-asuntoihin. Vuokra-asumisen suosio on lisännyt asuntojen osuutta Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoista. Asunnot ovat ammattimaisten kiinteistösijoitusmarkkinoiden suurin kiinteistösektori noin 29 prosentin osuudella.
Kiinteistökauppa käy vilkkaana johtuen matalasta korkotasosta ja liikkeellä olevan rahan suuresta määrästä. Ulkomaiset kiinteistösijoittajat ovat kiinnostuneita Suomesta. Vuoden 2018 lopussa ulkomaiset toimijat omistivat suomalaisia kiinteistöjä yli 22 miljardin euron arvosta, mikä vastaa lähes kolmannesta ammattimaisista kiinteistösijoitusmarkkinoistamme.
Työvoimapulasta muodostumassa kiinteistöpalvelualan kasvun este
Kiinteistöpalvelualan yritysten suhdannetilanne kääntyi positiiviseksi vuonna 2017 ja on nyt korkeimmillaan viiteen vuoteen. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymien arvioidaan pysyvän ennallaan.
Kiinteistöpalveluiden myynti on kehittynyt positiivisesti viimeiset kolme vuotta. Myynnin odotetaan vetävän myös jatkossa, joskaan ei yhtä vauhdikkaasti.
Kiinteistöpalvelualan työpaikkojen määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana 23 prosentilla ja koko 2000-luvun aikana lähes 60 prosentilla. Syinä ovat sekä ammattimaisesti omistetun ja johdetun rakennuskannan kasvu että palvelujen ulkoistaminen. Viime vuosina työllisyyden kasvu on hidastunut ja vuonna 2017 työllisyys jopa aleni hieman. Kiinteistöpalvelualan työllisyyden odotetaan kuitenkin kasvavan.
– Kiinteistöpalvelualalla on krooninen ongelma työvoiman saatavuudessa. Kiinteistö- ja rakentamisala työllistää nykyisellään suoraan jo noin 300 000 henkilöä, mikä on noin 12 prosenttia kaikista työllisistä. Lisää tekijöitä kuitenkin tarvitaan, jottei työvoimapulasta muodostu kasvun estettä, sanoo Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.
Kiinteistön ylläpitokustannukset edelleen nousussa
Kiinteistöjen ylläpitokustannusten nousu kiihtyi vuonna 2018. Toimistokiinteistöjen ylläpitokustannukset nousivat keskimäärin 4 prosenttia ja asuinkerrostalojen ylläpitokustannukset 2 prosenttia. Palveluvetoiset kustannukset – käyttö ja huolto sekä ulkoalueiden hoito ja siivous – nousivat edellisvuotta voimakkaammin; toimistoissa 5,0 ja asunnoissa 3,5 prosenttia.
Kiinteistöalan talouskatsauksen on Kiinteistötyönantajat ry:lle toteuttanut KTI Kiinteistötieto Oy.