EK:n tammikuun suhdannebarometri ja luottamusindikaattori kertovat talouden hiipumisesta.

Suhdannebarometrissa suomalaisyritykset arvioivat suhdannetilanteen hiipuneen entisestään loppuvuoden 2019 aikana kaikilla päätoimialoilla. Myös suhdanneodotukset kevättä kohden mentäessä ovat heikot. Tuore suhdannebarometri kertoo, että kiinteistöpalvelualan suhdannetilanne hiipui vuoden loppua kohden.

”Elinkeinoelämän suhdannetilanne on heikentynyt entisestään ja odotukset tulevasta ovat myös vaatimattomat. Vaikka maailmantaloudesta ja teollisuudesta on kantautunutkin jo parempiakin uutisia niin kannattaa huomata, että meillä Suomessa huonot ajat ovat vasta realisoitumassa. Talouskasvu hiipuu tänä vuonna kuten on ennustettukin”, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen sanoo.

Suhdanneodotukset ovat heikot kaikilla päätoimialoilla, mutta hieman paremmat kuin syksyllä. Tammikuussa teollisuuden saldoluku oli -15, rakentamisen -9 ja palveluiden -6. Tuotanto- ja myyntiodotukset ovat heikentyneet teollisuudessa ja rakentamisessa. Palveluissa odotukset ovat vielä kohtuulliset.

”Yritysten odotukset henkilöstömäärien kehityksestä eivät lupaa hyvää myöskään kaivatulle työllisyyden nousulle. Sekä teollisuudessa ja rakentamisessa odotukset ovat vaatimattomat. Samaan aikaan useilla yrityksillä on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta. Työllisyyden nousua painavat alaspäin sekä suhdanne- että rakenteelliset tekijät ja siksi vaikuttavia reformeja työllisyyden edistämiseksi tarvitaan nopeasti”, Pakarinen jatkaa.

EK:n tammikuun luottamusindikaattori kertoo, että vuosi lähti luottamuksen osalta käyntiin mollivoittoisesti. Vähittäiskaupan luottamus notkahti ja teollisuuden heikentyminen alkaa konkretisoitua entistä enemmän. Teollisuuden tilauskanta ohenee nyt vauhdilla, mutta onneksi ensimerkkejä globaalin teollisuuden pohjakosketuksestakin on havaittavissa, toteaa EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen.

Palvelualan luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa +10, mikä on pisteen alempi lukema kuin joulukuussa. Luottamus painui poispäin pitkän aikavälin keskiarvosta, joka on +14.

Teollisuusyritysten luottamus heikkeni tammikuussa edelliskuukauden tasolta. Luottamusindikaattorin uusin saldoluku oli -8 (joulukuussa -5). Luottamus oli tammikuussa alle pitkän aikavälin keskiarvon (+1).

Rakennusalan luottamusindikaattori oli tammikuussa +3, eli sama kuin edelliskuun saldoluku. Alan luottamus on edelleen pitkän aikavälin keskiarvoa (-6) korkeammalla.

Suhdannebarometri
Lue EK:n tiedote

Luottamusindikaattori
Lue EK:n tiedote