ISS työllistää Suomessa 8 000 ammattilaista, jotka edustavat yli 80 eri kansallisuutta. Työyhteisön monimuotoisuus on rikkaus, jota ISS on työstänyt maahanmuuttajia ja yrityksiä yhdistävän Startup Refugees -verkoston kanssa. Naisten päivänä 8.3. ISS ja Startup Refugees starttaavat yhteisen ohjelman maahanmuuttajanaisten työllistämiseksi.

Maahanmuuttajien työllistymistä ja yrittäjyyttä tukeva Startup Refugees -verkosto on tarjonnut viimeisten kolmen vuoden aikana yli 600 työpaikkaa maahanmuuttajille. Työllistyneistä vain 10 prosenttia on ollut naisia.

– Maahanmuuttajanaisilla on usein erityinen rooli perheessä ja vastuu lapsista, minkä vuoksi heidän on haastavaa päästä osallistumaan esimerkiksi kieli- tai ammatilliseen koulutukseen. Tämän seurauksena heille ei myöskään muodostu ammatillisia tukiverkostoja ja kun työelämään pääsy pitkittyy, se myös vaikeutuu ja samalla suomalaiseen yhteiskuntaan integroituminen hidastuu, sanoo Maiju Mitrunen Startup Refugees -verkostosta.

ISS ja Startup Refugees tarttuvat haasteeseen erityisellä ohjelmalla, jonka tavoitteena on tarjota maahanmuuttajanaisille töitä ja siten helpottaa heidän integroitumistaan yhteiskuntaan.

– Me ISS:llä rekrytoimme vuosittain satoja uusia kollegoja eri tehtäviin ympäri Suomen. Tämä aloitteestamme starttaava projekti on pilottiohjelma, jossa innovoimme ja kehitämme tapoja maahanmuuttajataustaustaisten naisten työllistymiseen. Ensimmäisenä, lyhyen tähtäimen tavoitteenamme on työllistää 30–35 maahanmuuttajataustaista naista. Pidän tätä tärkeänä asiana meille ISS:llä ja samalla myös koko suomalaiselle työmarkkinalle. Me tarvitsemme osaavia asiakaspalvelun ammattilaisia, joita lähdemme yhdessä rekrytoimaan ja valmentamaan. Olen iloinen, että voimme tämän yhteiskunnallisestikin merkittävän projektin startata nimenomaan naistenpäivänä, ISS Palveluiden henkilöstöjohtaja Sari Suono-Rasehorn sanoo.

ISS toimii ohjelman koordinaattorina, vastaa rekrytoinneista ja työllistettävien osaajien perehdyttämisestä. Startup Refugees kartoittaa ohjelmaan valittavien naisten osaamisen ja löytää oikeat tekijät ISS:n työvoimatarpeeseen. Startup Refugees kouluttaa henkilöt suomalaiseen työkulttuuriin, järjestää tarvittavan tulkkauksen ja tukee työllistyjiä palkkaukseen liittyvän byrokratian hoitamisessa, jotta rekrytoinnissa päästään vauhtiin.

– Ensimmäiset rekrytoinnit tehdään maalis-huhtikuulla pidettävän haastattelupäivän jälkeen. Olen erittäin luottavainen, että tätä kautta löydämme uusia kollegoja kanssamme rakentamaan maailman parasta palveluyritystä – kuten Israa Saaed Hasan, joka työskentelee meillä kokkina, Suono-Rasehorn kertoo.

Lisätiedot:
Tiia Soininen
Viestintäjohtaja, ISS Palvelut
p. 050 4084408, tiia.soininen(a)iss.fi

 

ISS Palvelut on yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme asiakkaillemme kokonaispalveluratkaisuja, jotka muodostuvat siivous-, kiinteistön ylläpito-, ruokailu- ja turvallisuuspalveluista sekä muista näihin liittyvistä tukipalveluista. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 420 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 8 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 74 maassa.

Startup Refugees on yli 500 toimijan vapaaehtoisverkosto, joka edistää turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien työllistymistä ja yrittäjyyttä. Verkostoomme kuuluu yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita, yhteisöjä ja yksilöitä. Kolmen vuoden aikana olemme tarjonneet yli 600 työtilaisuutta ja 3500 koulutus- tai oppimismahdollisuutta sekä tukeneet 70 yritystiimiä.