KIRA-digi-hanke on myöntänyt toisella kokeiluhakukierroksella runsaat 520 000 euroa 19 kokeiluhankkeelle, jotka vauhdittavat kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota. Kokeiluilla halutaan muun muassa uudistaa alan toimintatapoja, luoda ja testata uusia digitaalisia ratkaisuja sekä parantaa niiden yhteentoimivuutta.

KIRA-digi-hankkeessa kiinteistö- ja rakentamisala uudistaa yhdessä toimintaansa digitalisaation avulla. KIRA-digi toteuttaa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta.

Toisella hakukierroksella saatiin 43 hakemusta. Hakemusten suunniteltu kokonaisrahoitus oli yhteensä noin 5,2 miljoonaa, josta alan oma rahoitus oli 3,3 miljoonaa ja haetun tuen summa oli 1,9 miljoonaa euroa.

”Innostus hankehakua kohtaan oli yhtä suuri kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta nyt pystyimme rahoittamaan selvästi suuremman osan hyvistä hakemuksista. Kokeiluissa on mukana monipuolinen joukko pienistä startupeista suurempiin yrityksiin sekä myös kunnista valtionhallintoon ja tutkimuslaitoksiin. Nyt alkaa todellinen digikokeilujen vyöry KIRA-alan uudistumiseksi”, hanketta koordinoiva digipäällikkö Teemu Lehtinen sanoo.

Avustusta saavien hankkeiden kokonaisvolyymi muu rahoitus huomioiden on noin 1,35 miljoonaa euroa. Valitut hankkeet esittäytyvät 20.3. Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata myös suorana klo 13-16 tai tallenteena myöhemmin kiradigi.fi -verkkosivujen kautta. Kaikkia käynnissä olevia kokeiluhankkeita voi myös seurata juuri uudistuneilla kiradigi.fi -verkkosivuilla.

Hakukierroksia järjestetään vielä neljä vuosina 2017-2018. Seuraava haku avautuu huhtikuun alussa. Kokeiluhankkeisiin on varattu 4,4 miljoonaa euroa. Kokeiluhankkeita tuetaan KIRA-digi -tukiohjelman puitteissa valtionavustuksena.

Kiinteistö- ja rakentamisala uudistaa toimintaansa digitalisaation avulla KIRA-digi-hankkeessa. Visiona on avoin ja yhteen toimiva rakennetun ympäristön tiedonhallinnan ekosysteemi. KIRA-digi avaa rakentamisen ja kaavoituksen julkisen tiedon kaikkien helposti käytettäväksi ja kehittää sujuvasti yhteen toimivia järjestelmiä ja yhtenäisiä toimintatapoja. Hanke myös tunnistaa ja poistaa alan digitalisaatiota hidastavia säädöksiä.

KIRA-digi toteuttaa julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta ja tukee myös Sujuvoitetaan säädöksiä -kärkihanketta. Se kestää vuoden 2018 loppuun. Kiinteistö-ja rakentamisala on ensimmäinen toimiala, jolla alan toimijat ja keskeiset viranomaiset kirittävät yhdessä koko toimialan digitalisaatiota.

Hankkeessa ovat mukana KIRA-foorumi ja toimialan yritykset sekä ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Rakennustietosäätiö, Turun kaupungin kiinteistöliikennelaitos, Espoon kaupunki, Suomen Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus ja Museovirasto. Hankkeen vastuuministeriö on ympäristöministeriö.