Vuoden 2025 alussa voimaan tulleet kotitalousvähennyksen leikkaukset näkyivät nopeasti sekä kuluttajien palveluostoissa että yritysten toiminnassa. Verianin toteuttaman Kotitalousvähennys 2026 -tutkimuksen mukaan leikkausten vaikutukset näkyivät voimakkaimmin kotitalous- ja siivouspalveluissa, joissa palvelujen käyttö väheni enemmän kuin muissa palveluryhmissä.

Lähes kolmannes kotitalousvähennystä käyttäneistä vähensi palvelujen ostamista siihen tehtyjen leikkausten jälkeen, ja kahdeksan prosenttia lopetti palvelujen käytön kokonaan. Kotitalous- ja siivouspalveluissa palvelujen käyttöä vähensi 43 prosenttia vastaajista.

”Siivous ja muut kotiin hankittavat palvelut ovat monelle tärkeä osa toimivaa arkea. Palvelut auttavat esimerkiksi ikäihmisiä asumaan pidempään kotona, tukevat lapsiperheitä ja työllistävät tuhansia ammattilaisia”, Kiinteistötyönantajien johtava asiantuntija Amanda Laukkanen sanoo.

Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista pitää kotitalousvähennystä tärkeänä itselleen, ja vähennystä käyttäneistä lähes 70 prosenttia arvioi sen lisäävän palvelujen käyttöä. Vähennyksen käyttö korostuu erityisesti ikääntyneiden keskuudessa.

Leikkaukset näkyivät nopeasti yrityksissä

Kotitalousvähennykseen oikeuttavia palveluja tuottavista yrityksistä yli 70 prosenttia ilmoitti tilauskantansa heikentyneen leikkausten seurauksena. Yli 30 prosenttia yrityksistä kertoi vähentäneensä sen seurauksena työpaikkoja ja viidennes lomauttaneensa henkilöstöään.

”Siivous on työvoimavaltainen toimiala, jossa kysynnän muutokset näkyvät nopeasti työpaikkojen määrässä. Kotitalousvähennys onkin tärkeä keino tukea sekä palvelujen käyttöä että alan työllisyyttä”, Laukkanen jatkaa.

Kotitalousvähennystä tulee kehittää pitkäjänteisesti

Tutkimuksessa nousi esiin tarve kehittää kotitalousvähennystä pitkäjänteisesti ja ennakoitavasti.

”Siivousalalla on tervehditty ilolla Petteri Orpon hallituksen päätöstä korottaa kotitalousvähennystä määräaikaisesti. Sekä kuluttajat että yritykset tarvitsevat kuitenkin ennen kaikkea ennakoitavuutta. Toivomme, että jatkossa kotitalousvähennystä uudistetaan pitkäjänteisesti”, Laukkanen sanoo.

Toivomme, että seuraavalla hallituskaudella kotitalousvähennystä kehitetään tukemaan entistä paremmin palvelujen käyttöä, työllisyyttä ja harmaan talouden torjuntaa. Samalla olisi syytä arvioida myös Ruotsissa käytössä olevaa mallia, jossa vähennys näkyy asiakkaalle suoraan palvelun hinnassa. Tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista käyttäisi kotitalousvähennystä nykyistä enemmän, jos se näkyisi suoraan palvelun laskussa.

Tietoa tutkimuksesta

Kotitalousvähennys 2026 -tutkimuksen toteutti Verian RASI ry:n, ETU ry:n, Suomen Yrittäjien, Suomen Yrittäjänaisten, Omakotiliiton, Kiinteistötyönantajien, Talotekniikkaliiton, Hyvinvointiala Hali ry:n, Sähköteknisen kaupan liitto STK:n sekä Puuteollisuuden toimeksiannosta.

Kuluttajatutkimuksen aineisto kerättiin Verianin käyttämässä vastaajapaneelissa 30.1.–8.2.2026, ja siihen vastasi 2087 suomalaista. Tulokset on painotettu edustamaan 18 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen virhemarginaali on enimmillään ± 2,2 prosenttiyksikköä.

Yritystutkimuksen aineisto kerättiin mukana olevien järjestöjen jäsenyrityksiltä 9.2.–20.4.2026. Tutkimukseen vastasi 552 yritystä. Yritysaineiston virhemarginaali on enimmillään ± 4,2 prosenttiyksikköä.

 

Lisätietoja:

Amanda Laukkanen
johtava asiantuntija, yhteiskuntasuhteet ja viestintä
amanda.laukkanen@kiinteistotyonantajat.fi
+358 40 8343577