PIKEUS-hankkeen (Pk-yritykset ja ulkomaalainen työvoima Suomessa) tutkimuksen mukaan osassa pk-yrityksistä ulkomaalaiset työntekijät näyttäytyvät ainoana keinona saada työvoimaa. Kansainväliset rekrytoinnit voivat olla keino lisätä yrityksen kilpailukykyä. Erilaisia yrityksiä yhdistää kokemus työyhteisön kansainvälistymisen myönteisistä vaikutuksista liiketoimintaan ja työyhteisön ilmapiiriin. Rekrytoinneista koituva työmäärä ja niihin liittyvä byrokratia kuitenkin kuormittavat yrittäjiä.

E2 Tutkimuksen toteuttamassa tutkimuksessa yritykset kertoivat hyötyneensä monella tavalla ulkomaalaisen työvoiman palkkaamisesta. Osa hyödyistä liittyy yritystoiminnan ydinkysymyksiin, kuten mahdollisuuteen saada työvoimaa ja laajentaa yrityksen toimintaa.

Harvaan asutuilla alueilla ulkomaalaisen työvoiman palkkaaminen on voinut mahdollistaa yrityksen toiminnan jatkumisen. Samalla yrityksessä jo työskentelevien suomalaisten työpaikat säilyivät ja alueen elinvoimalle arvokas yritystoiminta jatkui.

Ulkomaalaisen työvoiman ansiosta yrityksillä on kyky palvella aiempaa paremmin erilaisia asiakasryhmiä. Yritysten kekseliäisyys on vahvistunut ja työyhteisön ilmapiiri on parantunut. Yritysten kansainvälisten valmiudet ovat vahvistuneet, mikä parantaa kykyä palvella ulkomaalaisia asiakkaita ja laajentaa toimintaa eri maihin.

– Tutkimus on käytännönläheinen ja antaa rehellisen kuvan nykytilanteesta. Toivon mukaan tutkimus ja käytäntö kohtaavat ja voimme yhteistyöllä varmistaa, että raportin tulokset ja ratkaisut pääsevät käytäntöön, kannusti Kiinteistötyönantajat ry:n johtava asiantuntija Tiia Brax.

PIKEUS -hankkeen tavoitteena oli tukea pk-yritysten kansainvälisiä rekrytointeja tutkimalla yritysten kokemuksia ja jakamalla niiden hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti. Hanke tuotti myös suosituksia yrityksille suunnattujen kansainvälisen rekrytoinnin palveluiden sekä oppilaitosyhteistyön kehittämiseen.

 

Pk-yritykset ja kansainvälinen rekrytointi -tutkimusraportti