Osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa toteutettavaan Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 500 kesätyönantajaa.

Kesäkaudella yli 30 työntekijää työllistänyt Y-Säätiö arvioitiin parhaaksi pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa. Kesätyöntekijät ovat työskennelleet muun muassa palveluneuvojina, isännöitsijöinä, asumisneuvojina ja vuokrausneuvottelijoina ympäri Suomea.

Jo useana kesänä kärkisijoille yltäneen Y-säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen kiitteli Vastuullinen kesäduuni -päätöswebinaarin puheessaan vakituista henkilöstöä, joka onnistui etätyövoittoisesta tilanteesta huolimatta ottamaan kesätyöntekijät erinomaisesti vastaan.

– Voitto kertoo siitä, että nuoret arvostavat säätiömme arvoja. Kohtelemme nuoria kunnioittavasti, arvostavasti ja oikeudenmukaisesti. Nuoret eivät ole maskotteja, vaan haluavat ennen kaikkea tehdä oikeita töitä. He ovat meille tärkeä investointi tulevaisuuteen ja haluamme, että meillä tehdyistä kesätöistä jää hyvä muistijälki, johon kaikkia tulevaisuuden työpaikkoja verrataan, Kaakinen kiteytti kiitospuheessaan.

Kesätyöntekijät arvioivat työnantajaansa muun muassa työnhakuprosessin, perehdytyksen, työtehtävien mielekkyyden ja tasapuolisen kohtelun perusteella.

Vastuullisin kesäduuni -kilpailussa palkitaan parhaat kesätyönantajat vuosittain. Tulokset perustuvat kesän aikana toteutettuun Kesäduunitutkimukseen, jonka toteutti IRO Research.

Vastuullinen kesäduuni

Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat tarjoamaan enemmän ja parempia kesätyökokemuksia 14–29-vuotiaille nuorille. Vuonna 2021 kampanjassa oli mukana 549 työnantajaa, jotka ovat sitoutuneet kuuteen hyvään kesätyön periaatteeseen. Niitä ovat hyvä hakijakokemus, mielekäs työ, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus, kohtuullinen palkka sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.