Siivouskemikaalien vähentäminen parantaa sisäilmaa ja säästää siivoojat ja allergikot kemikaalien aiheuttamilta terveyshaitoilta. Asia todettiin ISS Palveluiden ja Åbo Akademin yhteistyönä suoritetussa Aktiiviveden testauksessa.
ISS testasi Åbo Akademin Arken-kiinteistössä viime talvena uutta ekologista siivoustapaa: ammattikäytön puhdistusaineet korvattiin Aktiivivedellä, joka on pelkästään puhdistettua vesijohtovettä ja happea.
Arkenissa Aktiiviveden käyttöön johtivat yhdessä siivessä ilmenneet sisäilmaongelmat. Ongelmaa selvitettäessä mahdolliseksi osaratkaisuksi nousi siivouskemikaalien vähentäminen. Aktiivivettä päätettiin samalla testata koko 15 000 m2 kiinteistössä.
– Kun mittaisimme sisäilman laatua Sisäilmatutkimuspalvelut Oy:n kehittämällä menetelmällä kokeilun alussa ja kolmen kuukauden koejakson jälkeen, huomasimme ilmanlaadussa selkeän parannuksen. Tulosten mukaan Aktiivivesi oli vähentänyt selvästi ilman toksisuutta ja siten puhdistanut sisäilman laatua, Åbo Akademin kiinteistöinsinööri John Lassus kertoo.
Ilman raikastumisen huomasivat myös Aktiivivettä käyttävät siivoojat.
– Aktiiviveden käyttömiellyttävyyttä lisää se, ettei sitä käsitellessä tarvitse käyttää suojalaseja tai -käsineitä. Koska Aktiivivesi tulee hanasta käyttövalmiina, siivouskierros nopeutuu, kun siivoojien ei tarvitse annostella erilaisia aineita, kertoo ISS:llä siivoojia kouluttava kohdevastaava Elina Kähkönen.
Siivoojien työturvallisuuden lisäksi Aktiivivesi lisää turvallisuutta myös päiväkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa, joissa asiakkaat voivat kokea yliherkkyyttä siivousaineille.
Lue koko juttu ISS Palveluiden verkkosivuilta