EK:n lokakuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten arviot suhdannetilanteesta ovat jatkaneet laskuaan kesästä. Suhdannetilannearviot ovat nyt yhtä alhaalla kuin koronakriisissä keväällä 2020. Myös yritysten suhdanneodotukset ovat jatkaneet laskuaan. Palvelualat ovat kannatelleet taloutta viime kuukausien aikana, kun taas rakentamisessa ja teollisuudessa laskusuhdanne on ollut jo pidemmän aikaa ilmeinen.

”Talouden kehityskulku on uusimpien tulosten pohjalta samanlainen kuin aiemmin. Suhdanne kulkee kohti taantumaa rakentaminen ja teollisuus edellä. Palvelut ovat vielä pitäneet pintansa, mutta odotukset ovat sielläkin heikentymässä. Talvesta tulee monelle yritykselle vaikea ja konkurssien sekä muutosneuvotteluiden määrä pysynee korkealla tasolla tulevinakin kuukausina”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Rakennus- ja teollisuusyritysten tuotanto on vähentynyt ja odotukset tuleville kuukausille ovat pessimistiset. Ainoastaan palvelualoilla myyntikehitys on yhä pitänyt pintansa. Valmiiden myymättömien asuntojen varastojen kasvu ja teollisuuden tilauskirjojen selvästi normaalia matalampi taso kielivät isoista ongelmista.

Kiinteistöpalveluissa myynti on kannatellut

Kiinteistöpalvelualalla suhdannetilannearviot olivat lokakuussa vähän tavanomaista vaimeammat. Myynti on tutkimusajalla kasvanut ja tulevat myyntiodotuksetkin ovat myönteisiä. Kuitenkin kysynnän riittämättömyys ja ammattitaitoisen työvoiman puute ovat suurimpia myynnin kasvun esteitä. Kustannusten nousu alalla on yleistä. Kiinteistöpalvelualan suhdanneodotukset ovat laskusuunnassa, saldoluvun ollessa -17.

 

Suhdannebarometri, lokakuu 2023
Toimialakatsaukset
Aluekatsaukset

Lisätietoja
Sami Pakarinen, johtaja, p. 050 343 4337