Ratkaisupajassa jo alussa todettiin, että työnteko on murroksessa, ja se haastaa niin julkisen sektorin, työnantajat, koulutuksenjärjestäjät kuin kansalaiset uudistamaan osaamistaan. Nämä muutokset edellyttävät koulutusohjelmia, jotka muuntuvat toimintaympäristön tarpeiden mukaan. Lisäksi tarvitaan tukea, motivointia, uusia kannustuselementtejä ja asennetta osaamisen kehittämiseen. Keskeistä olisi ajatella eri tavalla ja löytää sitä kautta uusia ratkaisuja kohtaannon haasteisiin sekä yhteisohjaavuuteen.

Ratkaisutyöpajan linjoilla oli yli 100 asiantuntijaa ideoimassa mm. miten oppilaitokset ja työnantajat voisivat kehittää yhteistyötä ja millaisia kannustimia oppisopimusten, koulutussopimusten ja työharjoitteluiden ympärille tulisi rakentaa. Kiitos tuhannesti kaikille osallistujille!

Harjoittelupaikan hakeminen ja paikkojen saatavuus

Keskusteluissa kävi ilmi, että niin oppilaitokset kuin työnantajatkin kaipaisivat yhteistä foorumia, josta saisi tiedon niin hakemisesta kuin avoimista paikoista. Tärkeää olisi saada parannettua viestintää eri tekijöiden välillä sekä saada yksi keskitetty kanava.

Työnantajien puolelta harjoittelupaikkoihin kaivattiin avointa ja näkyvää markkinapaikkaa, josta tiedon hakeminen olisi helpompaa, eikä tieto jäisi esimerkiksi yhden opettajan taakse. Markkinapaikasta toivottiin löytyvän, millaisia koulutuslinjoja on, keneen voi olla yhteydessä ja mitä edellytetään sopimusteknisesti. Negatiivisena asiana koettiin tuntiopettajien ja työvalmennuksen määräaikaiset paikat, sillä näissä tilanteissa työnantajat kokivat, että yhteistyö täytyy aloittaa alusta, jos ihminen vaihtuu.

Yhtenä ideana nousi esiin harjoittelupaikkojen tuotekortit, jotka olisivat oppilaitosten verkkosivuilla esillä selkeästi. Tämä olisi yksi konkreettinen keino viestinnän parantamiseen.

Eräässä ryhmässä tuli puheeksi myös sote-alan toimintamalli. Koettiin, että se voisi toimia hyvänä esikuvana myös kiinteistöpalvelu- ja rakennusalan harjoittelumallille.

Harjoittelun odotukset

Välillä asenteet saattavat estää opiskelijan kehittymisen työpaikalla. Keskusteluissa nousi esiin, että opiskelijan pitää ymmärtää olevansa matkalla alan ammattilaiseksi ja olla valmis oppimaan uutta ja antamaan panostaan työyhteisölle.

Koettiin, että ns. ilmainen työ on työpaikalla tapahtuvaa oppimista, joka on käytännössä samaa oppimista, kuin mitä tehdään myös oppilaitoksessa – vain oppimisympäristö vaihtuu.

Työnantajan pitää taas nähdä opiskelija kehittyvänä työntekijänä, eikä vain ohjausta vaativana lisätyönä. Olisi tärkeää nostaa yhteinen hyvä oman edun tavoittelun edelle.

Työharjoittelun ohjaus ja perehdytys

Hyvä yhteistyö palvelee molempia. Kun nuori siirtyy työelämään, astuu kuvioon mukaan työnantaja ja hänen intressi kouluttaa tai kasvattaa henkilöstönsä osaamista. Harjoittelun ohjaus ja perehdytys olivat ratkaisupajan keskeisin aihealue. Keskusteluissa nousi esiin erityisesti se, ettei työpaikoilla ole yhtenäisiä kriteerejä ohjauksen suhteen.

Ryhmän keskusteluissa korostettiin, että työnantajan tulisi tietää, mitä harjoittelulta odotetaan ennen sen alkamista. Kaivattiin resursseja ja keinoja työpaikkaohjaajien perehdyttämiseen ja yhteistyön tiivistämiseen. Lisäksi toivottiin, että työnantaja antaisi mahdollisuuden ja panostaa ohjausaikaa sitä varten, että opiskelija voisi perehtyä työhön ja saada suoritettua tutkinnon, joka on opiskelijan omaa pääomaa tulevaisuutta varten.

Opiskelijoille tulisi antaa mahdollisuus harjoitella ammattiin liittyviä asioita ohjatusti. Näissä tilanteissa työpari ohjaa mallioppimisen kautta. Harjoittelijaa ei tulisi laskea mukaan vuoron vahvuuteen. Samaan aikaan nousi esiin, että opiskelijan tulisi asettaa itselleen tavoitteita harjoittelujaksolle esimerkiksi, mitä haluaa oppia ja mihin tutustua. Ehdotettiin, että opiskelija voisi pitää digipäiväkirjaa, jota ohjaaja voisi päivittäin lukea.

Täsmäpalaute koettiin myös tärkeäksi. Opiskelijan olisi hyvä ymmärtää kokonaiskuva, kuten mitä hänen työpanoksensa on tuottanut organisaatiolle – ja ennen kaikkea, miten kaikki tekeminen vaikuttaa loppuasiakkaaseen.

Yhtenä ratkaisuna koettiin työpaikkaohjaajakoulutus, jossa avataan ohjauksen tavoitteita ja merkitystä. Kannustimena voisi toimia erilaiset palkkiot ohjaamisesta. Voisiko valtio tukea ohjauksessa? Koulutuksen avulla voitaisiin luoda selkeät tavoitteet jaksolle ja varmistaa, että työpaikkaohjaajalla on ymmärrys tavoitteista. Tätä täydentäisi helposti seurattava opetussuunnitelma, jossa oppimisen kannalta tärkeät työtehtävät olisi selkeästi nimettyinä. Usein tutkinnon perusteiden perusteella ei ymmärrä, mitä konkreettisia työtehtäviä opiskelijan tulisi oppia. Esiin nousi myös osatyökykyisten työntekijöiden hyödyntäminen ohjaustehtävissä.

Oppilaitos tukemassa yritystä ja opiskelijaa

Miten oppilaitos voisi parhaiten tukea työharjoittelua? Keskusteluissa korostettiin, että oppilaitoksen olisi hyvä tutkia yhdessä työpaikkalistoja ja profiloida opiskelijan mukaisesti sopivia paikkoja. Aito tuki edellyttää opettajilta yhteistyöaikaa. Toivottiin myös lisää resursseja opettajien työelämässä toimimiseen.

”Ryhmämme keskusteli oppilaitoksen roolista rekrytoinnin ja harjoittelun kynnyksen madaltamisessa. Keskustelu oli vilkasta ja meitä oli niin oppilaitoksen, rekrytoinnin kuin työnantajienkin edustajia jakamassa näkökulmia. Ratkaisuehdotukset liittyivät mm. työpaikkojen ohjaustukeen ja työnantajaa kannustaviin muihin tukimuotoihin sekä selkokieliseen viestintään yritysten ja opiskelijoiden suuntaan. Ratkaisuehdotukseksi kiteytyi lopulta riskitön, kokeileva rekrytointi verohelpotuksilla”, kertoo elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax Kiinteistötyönantajat ry:stä.

Brax kertoo, että heidän ryhmänsä ideoi, miten yritys voisi verotuksessa vähentää suoraan ohjaukseen ja opetukseen menneen työajan ja kulut tai jopa menetetyt tulot.

Yhdessä ryhmässä ehdotettiin, että työelämälehtori voisi olla organisoimassa oppilaitoksen toimesta koko harjoitteluprosessia – näin avun saisivat niin oppilaat kuin yritykset. Esiin nousi myös, että yrityksissä voisi jollain tasolla toimia yhteisiä ohjaajia. Yritysyhteistyötä pystyisi syventämään myös erilaisilla kaupallisilla hankkeilla.

Keskusteluissa täsmennettiin, että oppilaitoksen ja työnantajien yhteistyösuhteita pystyttäisiin ylläpitämään säännöllisillä tilaisuuksilla. Esiin nousi myös, että opiskelijoiden kanssa samaa ikäluokkaa olevat yrityksen työntekijät voisivat jalkautua opiskelun alkuvaiheessa enemmän oppilaitoksiin ja kertoa vaihtoehdoista.

”Keskusteluista päätellen osaajapulan ratkaisuihin tähtäävään viestintään kaivataan omaa sapluunaa ja selkokielisyyttä, esimerkiksi, millaisia ovat ammatillisen koulutuksen eri muodot. Positiivisia vertaistarinoita ja uratarinoita jakamalla yleensä myös saa enemmän kuvaa varsinaisista työtehtävistä”, sanoo Brax.

Jenni Valtari

Digitaalinen työllistyminen -hanke