Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tukee vuosina 2021–2023 yhteensä 40 miljoonalla eurolla Suomessa toimivia yrityksiä ja muita toimijoita vähähiilisten ratkaisujen kehittämisessä rakennetun ympäristön saralla. Ohjelmalla edistetään myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Tavoitteena on vauhdittaa rakennetun ympäristön ilmastonmuutosta torjuvien ja vähähiilisyyttä tukevien tuotteiden, teknologioiden, palveluiden ja toimintamallien kehitystä ja leviämistä, edistää elinkeinorakenteen uudistumista ja kasvattaa suomalaisyritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailukykyä.

Vähähiilisen rakennetun ympäristön -ohjelma on edennyt viimeisille rahoitushakukierroksille. Ympäristöministeriön suunniteltu neljäs kierros aukeaa 6.2. ja hakemuksia voi jättää 3.3. saakka. Business Finlandin ylimääräinen kierros on auennut 2.12.2022 ja sulkeutuu 14.4.2023.

Paljon hankkeita on ohjelmasta jo rahoitettu ja nyt jaossa ovat kaikki loput ohjelman noin 40 miljoonan euron rahoituspotista. Jos näet, että hankkeessasi on kansainvälisesti kiinnostava näkökulma tai vientipotentiaalia, hae rahoitusta ensisijaisesti Business Finlandilta. Jos ehdottamasi hanke ja sen ratkaisut ovat ensisijaisesti vain Suomessa hyödynnettävissä on ympäristöministeriön haku sopivin.

Lisätietoa ohjelmasta ja hakukierroksista, sekä esimerkkejä jo rahoitetuista hankkeista löydät ohjelman omilta sivuilta kirailmasto.fi