Puhtausalan esihenkilö 2023 -kilpailun voittaja julkistettiin tänään Puhtausalan Esihenkilö- ja asiantuntijapäivillä Helsingissä. Puhtausalan esihenkilöksi valittiin Noora Huotari Kokkolan kaupungilta.

Puhtausalan esihenkilö -tunnustus on hyville ja innostaville, puhtausalaa eteenpäin vieville puhtausalan esihenkilöille myönnettävä kunnianosoitus, jonka avulla halutaan korostaa laadukkaan esihenkilötyön merkitystä sekä tuloksekkaan toiminnan että henkilöstön hyvinvoinnin kannalta.

Puhtausalan esihenkilö -tittelistä kilpailivat Huotarin lisäksi tuomariston valitsemat kaksi muuta finalistia Anneli Erik Sodexo Oy:stä sekä Anne Kohonen Palmia Oy:stä. Voittaja palkittiin 1000 euron palkinnolla.

”Hän tuo tullessaan raikkaan tuulahduksen”

Kilpailussa arvioitiin esihenkilöinä toimivien finalistien suunnittelu- ja organisaatiotaitoja, kykyä tulokselliseen toimintaan sekä sitä, kuinka esihenkilö kykenee rakentamaan hyvää työilmapiiriä ja tukemaan henkilöstöä yksilöllisesti. Lisäksi tuomaristo arvioi kilpailijoiden panosta puhtausalan yleiseen kehittämiseen.

Kilpailun päätuomari, puhtauspalveluasiantuntija Marju Haarala Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteelta kertoo kilpailun olleen tiukka – kaikki kolme finalistia ovat erittäin ammattitaitoisia esihenkilöitä. Voittaja Huotaria tuomaristo kuvaili näin:

– Huotari on työssään sekoitus tunneälykkyyttä ja rationaalista analyyttisyyttä, ja hän viestii omalla esimerkillään puhtausalan merkityksellisyyttä. Huotari huomioi erinomaisesti työssään alaistensa yksilövahvuudet ja jaksamisen, ja hänellä on kyky löytää työntekijöistä heidän vahvuuksiaan. Hän tunnistaa myös digitalisaation ja teknologian tarpeen alalla, ja kannustaa tiimiään oppimaan jatkuvasti uutta, Haarala toteaa ja lisää: — Hän tuo tullessaan raikkaan tuulahduksen ja sitähän puhtausala tarvitsee!

Puhtausalan esihenkilö -kilpailun järjestävät Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Kiinteistötyönantajat ry, Palvelualojen työnantajat PALTA ry, Ammattiliitto Pro ja SSTL Puhtausala ry. Tuomaristossa olivat puheenjohtaja Haaralan lisäksi elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax Kiinteistötyönantajat ry:stä, ammattialatoiminnan asiantuntija Virpi Matikainen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:stä, sopimusasiantuntija Tiina Korjula Ammattiliitto Pro:sta, asiantuntija Harri Gröhn Palta ry:stä sekä toiminnanjohtaja Sari Mattila Puhtausala ry:stä.