SSTL Puhtausala ry on maaliskuussa käynnistänyt Puhtausala kiinnostavaksi -hankkeen.

Hankkeella halutaan viestiä alan vetovoimatekijöistä, kuten mahdollisuudesta itsenäiseen työskentelyyn, kädentaitojen hyödyntämiseen ja käden jäljen näkymiseen sekä digitalisoitumisen mahdollisuuksista työn fyysisen kuormittavuuden vähentämiseen. Puhtausalan koulutus ja työpaikat linkittyvät moneen muuhun alaan, myös kiinteistöhuoltoon.

Puhtausalalla työskentelevän tulee tulevaisuudessa ymmärtää ja hallita yhä monipuolisempia, eri aloja yhdistäviä työtehtäviä. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä aiemmin erilliset puhtaus- ja kiinteistöpalvelualat on yhdistetty saman tutkinnon alle. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen määrä on lisääntynyt ja sen laadun sekä oppimisympäristöjen kehittämisen tarve kasvanut.

Tavoitteet

  • koulutuksen vetovoimaisuuden kasvattaminen peruskoulujen, ammatillisen koulutuksen ja yritysten yhteistyötä tiivistämällä ja yhdessä kehitettävillä toimilla
  • työpaikoilla järjestettävän koulutuksen kehittäminen esimerkiksi digitaalisuutta lisäämällä sekä opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien osaamisen päivittäminen osaamiskartoitusten pohjalta osuvan ja ajantasaisen osaamisen varmistamiseksi
  • koulutusten toteutussuunnitelmien ja oppimisympäristöjen kehittäminen ja tiedon jakaminen hankeverkostossa alan mielikuvan muuttamiseksi saadun palautteen pohjalta
  • alalle hakeutuvien henkilöiden osaamisen tunnistamisen menetelmien kehittäminen
  • viestintä alan koulutus- ja työpaikoista sekä työelämälähtöisen oppimisen mahdollisuuksista koulutus- ja oppisopimuksen avulla
  • jatko-opiskelumahdollisuuksista kertominen, kohderyhmänä erityisesti peruskoulun päättövaiheessa olevat nuoret, ammatinvaihtajat ja maahanmuuttajat

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian, SSTL Puhtausala ry:n, Koulutuskuntayhtymä Tavastian ja Careerian muodostama hankeverkosto mahdollistaa puhtausalan koulutuksen ja vetovoimaisuuden kehittämisen laajalla maantieteellisellä alueella. Lisäksi hankkeessa on yhteistyökumppanina Kotityöpalveluyhdistys ry.

Puhki.fi

Lisää hankkeesta SSTL Puhtausala ry:n sivuilta

Lue myös: Puhtausala kiinnostavaksi!