02.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Ajatus kaikkein heikoimmassa työmarkkinatilanteessa olevien osatyökykyisten työllistämiseksi ja tukemiseksi on ehdottomasti kannatettava ja tärkeä tavoite. Kaikkein heikoiten työllistyvien siirtymistä avoimille työmarkkinoille on tuettava aikaisempaa paremmin. Ehdottomasti! Hallituksen esityksestä käy ilmi, että se pohjautuu hyvin laajalti selvitysmies Mäkisen talvella 2021 antamaanLue lisää
01.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajien hallitus myöntää kultaisia ansiomerkkejä poikkeuksellisen ansiokkaasta tai pitkäaikaisesta toiminnasta kiinteistöpalvelualan hyväksi. Yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa 29.10. myönnettiin kultaiset ansiomerkit: Ismo Heikkonen, RTK-Palvelu Oy (kuvassa vasemmalla) Toiminut vuodesta 2015 Kiinteistötyönantajien hallituksen jäsenenä. Ismo Heikkonen on toiminnallaan edistänyt Kiinteistötyönantajien ja toimialan etuaLue lisää
29.10.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2022 Varsinaiset jäsenet: Toimitusjohtaja Samuli Eskola, RTK-Palvelu Oy(* Toimitusjohtaja Teemu Halenius, Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Jussi Holopainen, SOL PalvelutLue lisää
15.10.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 15.10. EK järjesti webinaarin, missä haettiin vastauksia terveysturvalliseen arkeen. Webinaarin pohjalta tehtiin yrityksille myös Q & A helpottamaan paluuta turvalliseen lähityöhön. Q & A -kooste yleisimmistä kysymyksistä Webinaaritallenne
07.10.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Osana Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa toteutettavaan Vastuullisin kesäduuni -kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 500 kesätyönantajaa. Kesäkaudella yli 30 työntekijää työllistänyt Y-Säätiö arvioitiin parhaaksi pienten ja keskisuurten yritysten sarjassa. Kesätyöntekijät ovat työskennelleet muun muassa palveluneuvojina, isännöitsijöinä, asumisneuvojina ja vuokrausneuvottelijoina ympäri Suomea. JoLue lisää
05.10.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Osana Digitaalinen työllistyminen -hanketta järjestetään 10 ratkaisupajaa, joissa innovoidaan ratkaisuehdotuksia rakennus- ja kiinteistöpalvelualan kohtaannon tunnistettuihin haasteisiin. Syksyn toisessa ratkaisupajassa linjoilla oli noin 50 alan asiantuntijaa eri tahoilta keskustelemassa, kuinka opetuksen sisällön ja työelämässä vaativat tarpeet saisi paremmin kohtaamaan. Ratkaisupajassa ideoitiin ratkaisuehdotuksiaLue lisää
05.10.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Mikä on Puhtausalan vuoden teko -kilpailu? Puhtausalan vuoden teko voi olla esimerkiksi teko, joka on vaikuttanut positiivisesti organisaation työhyvinvointiin, asiakastyytyväisyyteen, toimintaprosesseihin tai vaikkapa tuotelanseeraus, jonka ansiosta työ helpottuu tai nopeutuu. Kyseessä voi olla myös yksittäinen henkilö, joka on tehnyt taiLue lisää
24.09.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Syksyn toisessa 5.10. järjestettävässä ratkaisupajassa mietitään, kuinka opetuksen sisällön ja työelämässä vaativat tarpeet saisi paremmin kohtaamaan. Vastuu Groupin verkoston aiemmissa työpajoissa tuli esiin, että rakennus- ja kiinteistöpalvelualan opetuksen sisältö ei riittävästi vastaa työelämän tarpeisiin. Työnantajien mielestä valmistuneilla ei ole riittävääLue lisää