Seinä
22.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työsopimuslain henkilöperusteista irtisanomista koskevan pykälän muuttamisesta. Ehdotuksen mukaan irtisanomisperusteelta vaadittavaa asiallista ja painavaa syytä koskevassa kokonaisarvioinnissa otettaisiin huomioon työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden lukumäärä sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Lainmuutoksella halutaan varmistaa, että pienten työnantajienLue lisää
raha
21.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Kaikki työnantajat ilmoittavat 1.1.2019 alkaen maksamansa palkka- ja ansiotulot tulorekisteriin reaaliaikaisesti ja maksukohtaisesti. Vuodesta 2020 alkaen tulorekisteriin ilmoitetaan myös eläke- ja etuustiedot. Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja ovat tehdystä työstä maksetut palkat, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot kuten luontoisedut. Myös verovapaat jaLue lisää
Älypuhelin
16.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Hautaniemi on toiminut aiemmin Oriola Oyj:n toimitusjohtajana. Ennen Oriolaa hän on työskennellyt useissa johtotehtävissä General Electric Corporationissa ja Instrumentarium Oyj:ssä. Hautaniemi on ollut Lassila & Tikanojan hallituksen jäsen vuosina 2007-2017. Lue L&T:n tiedote kokonaisuudessaan
Puhdas Ilo Oy
16.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Puhtaustieto valitsee vuosittain puhtauspalvelualan yrityksen, joka kehittää pitkäjänteisesti omaa toimintaansa ja henkilöstönsä ammattitaitoa sekä toimii aktiivisesti ja ulospäin suuntautuneesti toimintaympäristössään. Tänä vuonna palkinto myönnettiin vireälle kasvuyritys Puhdas Ilo Oy:lle, joka kehittää palvelukonseptejaan ja toimintaansa innovatiivisella ja pirteällä otteella. Palkinto myönnettiinLue lisää
ISS:n toimitilahuoltaja
13.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
ISS:llä on merkittävä mahdollisuus vaikuttaa päästöjen vähentämiseen ja ympäristön hyvinvointiin. Yksi tärkeimmistä keinoista on kemikaalivapaa ylläpitosiivous. Kemikaalivapaa ylläpitosiivous tehdään ilman kemikaaleja, ultrapuhtaan veden ja mikrokuitutuotteiden avulla. Menetelmä soveltuu kaikkiin tiloihin ja kaikenlaisille pinnoille, ja on käytössä jo kymmenissä ISS:n asiakaskohteissa ympäriLue lisää
13.11.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Maan hallitus esittää eduskunnalle, että vuosilomalakiin tehdään EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimia muutoksia. Jatkossa työntekijällä olisi oikeus neljän viikon palkalliseen vuosilomaan sairaudesta, tapaturmasta tai lääkärin määräämästä, ammattitaudin tai tapaturman johdosta työkyvyn palauttamiseksi tai säilyttämiseksi annettavasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvasta poissaolosta huolimatta. Vuosilomalakiin ehdotetaanLue lisää
29.10.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Maan hallitus antoi 25.10. esityksensä ns. irtisanomiskiistan ratkaisemiseksi. Tämän seurauksena myös Palvelualojen ammattiliitto PAM ilmoitti jäädyttävänsä toistaiseksi irtisanomiskiistaan liittyvät työtaistelu-uhkansa. Uuden lakiesityksen yksityiskohtaisia perusteluita työstetään seuraavaksi virkamiesvoimin ja kolmikantaisesti. Lue PAMin tiedote.
24.10.2018 Kiinteistötyönantajat ry
Palvelualojen ammattiliitto PAM päätti 23.10. uusista poliittisista lakoista. PAMin mukaan lakkojen piirissä olisi seuraavien viikkojen aikana lähes 50 000 työntekijää. Lakkokohteista ja ajankohdista PAM kertoo lisää ensi viikolla. Lisätietoja jäsenekstrassa.