Oletko sinä kiinteistö- ja rakentamisalan nuori ammattilainen, ja haluat saada kokonaiskuvan alasta ja sen mahdollisuuksista? Hae mukaan KIRA-Akatemiaan!
KIRA-Akatemia on KIRA-foorumin jäsenilleen tarjoama koulutusohjelma, jonka tavoitteena on tuoda yhteen alan eri sektoreilla työskenteleviä nuoria ammattilaisia sekä perehdyttää heidät kiinteistö- ja rakentamisalan kokonaisuuteen.
Koulutusohjelman aikana käydään kattavasti läpi toimialan nykytilan ja tulevaisuuden haasteet eri sektoreiden näkökulmista. Lisäksi ohjelma tutustuttaa akatemialaiset monipuolisesti kiinteistö- ja rakennusalan organisaatioihin ja tehtäviin. Akatemia on tarkoitettu toimialan nuorille ammattilaisille, joilla on alle 10 vuotta työkokemusta.
Jokainen KIRA-foorumin taustayhteisö nimeää yhden osallistujan koulutusohjelmaan, ja haussa on nyt Kiinteistötyönantajat ry:n osallistuja KIRA-Akatemiaan.
Koulutusohjelma kestää huhtikuusta syyskuun loppuun. Ohjelma alkaa ulkomaan ekskursiolla Tallinnassa ja huipentuu harjoitustöiden eli liiketoimintasuunnitelmien pitchaukseen WDBE:ssä syyskuussa. Tutustu ohjelmaan
Osallistujat valitaan hakemusten ja motivaatiokirjeiden perusteella. Akatemia on osallistujille maksuton, mutta osallistuja ja hänen työnantajansa vastaavat tarvittavista matkoista, mahdollisista majoituksista sekä käytetystä työ- ja vapaa-ajasta. Vuosikurssille osallistuu yhteensä noin 20 henkeä.
Hakuaikaa jatkettu 15.03.2020 asti!
Lisätietoa ja ilmoittautuminen täällä.
Hae nyt tai vinkkaa organisaatiosi nuorelle lupaukselle tästä mahdollisuudesta!