09.12.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Ratkaisupajassa jo alussa todettiin, että työnteko on murroksessa, ja se haastaa niin julkisen sektorin, työnantajat, koulutuksenjärjestäjät kuin kansalaiset uudistamaan osaamistaan. Nämä muutokset edellyttävät koulutusohjelmia, jotka muuntuvat toimintaympäristön tarpeiden mukaan. Lisäksi tarvitaan tukea, motivointia, uusia kannustuselementtejä ja asennetta osaamisen kehittämiseen. KeskeistäLue lisää
Digitaalinen kiinteistöpalveluala
30.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Neljännessä 8.12.2021 järjestettävässä ratkaisupajassa käsitellään oppisopimusta, koulutussopimusta ja työharjoittelua. Digitaalinen työllistyminen hankkeen aikana järjestetään 10 ratkaisupajaa, joissa tarkastellaan kiinteistöpalvelu- ja rakennusalan kohtaanto-ongelmiin vaikuttavia tekijöitä eri näkökulmista. Työpaikoilla tapahtuvalla oppimisella on merkittävä vaikutus opiskelijan urapolkuun – hyvin toteutuessaan se avaa suotuisanLue lisää
25.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Yhdeksän kymmenestä pk-työnantajasta näkee yritysvastuun merkittävänä kysymyksenä oman liiketoiminnan kannalta. Yrityksen arvot ja asiakasvaatimukset mainitaan yleisimpinä motiiveina, jotka kannustavat panostamaan yritysvastuuseen. Työnantajamielikuvan vahvistuminen on tutkimuksen mukaan keskeisimpiä hyötyjä, joita pk-yritys saavuttaa vastuullisuuden kautta. Näin yritysvastuu kytkeytyy pk-sektorin polttavimman pullonkaulan eliLue lisää
24.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
EK:n lokakuisen Suhdannebarometrin mukaan kiinteistöpalvelujen suhdannetilanteen saldoluku pysyi vielä  negatiivisena, vaikka saldoluku nousikin edellisistä kyselyistä. Lähitulevaisuuden suhdannenäkymät ovat laskeneet heinäkuun lukemista ja tulevan vuosineljänneksen myynti- ja henkilökuntaodotuksia kuvaavat saldoluvut ovat heilahdelleet melko voimakkaasti. Kysynnän arvioidaan kasvavan kaikissa kiinteistöpalveluissa Kiinteistötyönantajat ry:nLue lisää
12.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
”Olivatko talvet tosiaan talvia silloin, kun olit lapsi?” Kysymys ja uteliaat pienet kasvot pysäyttivät minut marraskuun alussa. Kasvojen uteliaisuuteen sekoittui pettymys siihen, että edellisellä viikolla alkanut valkoinen talvi olikin jo peruttu. Vähintään lykätty. Vesisadetta ja kymmenen astetta lämmintä. Niin kuinLue lisää
portaikko
02.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Syksyn kolmas 2.11. järjestettävä ratkaisupaja nosti esiin kiinteistö- ja rakennusalan opinto-ohjauksen merkitystä. Opinto-ohjauksella on tärkeä rooli, sillä se auttaa työelämän suunnan löytymisessä. Ratkaisupaja toi esiin alateemoja, joita olivat mm. opinto-ohjauksen järjestäminen, yksilöllinen ohjaus, opintopolut, motivointi ja haasteet. Opinto-ohjaus ja yhteinen aikaLue lisää
02.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Ajatus kaikkein heikoimmassa työmarkkinatilanteessa olevien osatyökykyisten työllistämiseksi ja tukemiseksi on ehdottomasti kannatettava ja tärkeä tavoite. Kaikkein heikoiten työllistyvien siirtymistä avoimille työmarkkinoille on tuettava aikaisempaa paremmin. Ehdottomasti! Hallituksen esityksestä käy ilmi, että se pohjautuu hyvin laajalti selvitysmies Mäkisen talvella 2021 antamaanLue lisää
01.11.2021 Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajien hallitus myöntää kultaisia ansiomerkkejä poikkeuksellisen ansiokkaasta tai pitkäaikaisesta toiminnasta kiinteistöpalvelualan hyväksi. Yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa 29.10. myönnettiin kultaiset ansiomerkit: Ismo Heikkonen, RTK-Palvelu Oy (kuvassa vasemmalla) Toiminut vuodesta 2015 Kiinteistötyönantajien hallituksen jäsenenä. Ismo Heikkonen on toiminnallaan edistänyt Kiinteistötyönantajien ja toimialan etuaLue lisää